Vahvaa ammattiosaamista jo vuodesta 1986!

Oy Kerno Ab on perheyritys jonka vankka osaaminen jo kymmenien vuosien ajan on ollut yksi Suomen parhaista. Alallamme on tärkeää tuntea asiakkaan tarpeet ja pystyä toteuttamaan myös erikoisosaamista vaativat tilaukset. Tämä onkin yrityksemme vahva puoli. Toimimme Pohjanmaalla pienessä kylässä nimeltä Dagsmark, lähellä Kristiinankaupunkia ja Lapväärttiä.

Mitä teemme?
Sade- ja työasuja sekä laajasti kuitukangastuotteita. Monipuolisuutemme ja erinomaisen osaamisemme vuoksi pystymme toteuttamaan vaativammankin asiakkaan toiveet.

Miten?
Meillä on perusvalikoima tuotteita, niin PU, PVC kuin kertakäyttöiset kuitukangastuotteet.
Mikäli näistä ei löydy teidän käyttöönne sopivaa mallia, pystymme suunnittelemaan ja toteuttamaan erikoisempiakin malleja. Suunnittelemme asiakkaan kanssa yhdessä sopivan ratkaisun ja oma tuotantotiimimme toteuttaa ammattimaisesti.

Kenelle?
Tuotteemme sopivat niin yksityisille käyttäjille kuin suuremmillekin yrityksille.
Laajan tuotevalikoimamme vuoksi jokainen voi olla asiakkaamme. Ydinasiakkainamme tällä hetkellä ovat Suomalainen teollisuus ja terveydenhuolto.

Meillä on vientiä myös Ruotsiin, Viroon ja Saksaan.


Uutiset

Muutto Karijoelta Dagsmarkkiin (01.01.2017)
Yrityksemme muutti vuoden vaihteessa Karijoelta viereiseen kylään Dagsmarkkiin. Näin ollen vanha osoitteemme: Punninportti 1 /Tuulentie 1 64350 Karijoki    ..

01.07.2017  Janinan sähköposti muuttuu
27.04.2015  Kesän aukioloajat
01.10.2014  Sähköpostiosoitteemme muuttuvat